Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 10.09.2024

Ornamo Award palkitut työskentelevät planeetan joka kehällä - edelläkävijöitä ja painotus vastuullisuudessa

Ornamo Award -muotoilupalkinnon saajat on valittu 84 ehdotuksen joukosta. Tunnustuksen saavat tänä vuonna mittausteknologiayhtiö Vaisala, muotoilija Zeynep Falay von Flittner sekä Aalto-yliopiston muotoilun maisteriohjelmasta vastavalmistunut muotoilija Iines Jakovlev. Lisäksi kunniamaininnan saa  alustapalvelu Materialisting.

 

Tämän vuoden Ornamo Award -palkinnot myönnettiin edelläkävijöille, jotka työssään tai strategiassaan soveltavat vastuullisuuden periaatteita kestävästi ja innovatiivisesti. Helsinki Design Weekin avajaistapahtumassa julkistettavat voittajat valitsi muotoilualan ammattilaisista ja muotoilun sidosryhmistä koostuva palkintoraati.

 

Kuvassa on ylhäältä päin kuvattuna suuri suunnittelupöytä.  Pöydän ääressä on neljä henkilöä. Vasemmalla takana seisoo ruskeassa pusakassa ja oikealla vihreässä puserossa nainen. Toisella puolella näkyy miehen päälakea ja oikealla punapuseroisen naisen kädet.

Vaisalan muotoilutiimin suunnittelukokous.  Kuva: Vaisala

 

Päätökset tekivät Nokian muotoilujohtaja Jonne Harju, Resterin kumppanuusjohtaja Anna-Kaisa Huttunen, lasitaiteilija Renata Schirm, Sitran tulevaisuudentutkija Otto Tähkäpää sekä pääomasijoittaja Maria Wasastjerna.  Juryn puheenjohtajana toimi Ornamon puheenjohtaja, Afryn strategia- ja kestävyysjohtaja Katja Soini.

Juryn mukaan kaikki palkittavat edustavat uudenlaisia lähestymistapoja, ratkaisuja tai tuotteita, ja tuovat uutta lisäarvoa ja kasvua niitä kehittäville ja kaupallistaville yrityksille. Näiden lisäksi palkittavat tuottavat ratkaisuja kestävän kehityksen tavoitteiden mukaisiin yhteiskunnallisiin ja ympäristöön liittyviin haasteisiin.  

Vaisalalla muotoilu nivoutuu ilmastotavoitteisiin asti  

Ornamo Award '24 Muotoilun Hyödyntäjä -palkinto on myönnetty mittausteknologioita kehittävälle Vaisalalle tunnustuksena yrityksen merkittävästä panoksesta ilmastotoimien mahdollistamisessa.  Juryn mukaan Vaisala nostaa toiminnassaan luovuuden tärkeäksi innovointikeinoksi teknologian ja tieteen rinnalle.

Vaisala on maailman johtava mittausteknologiayritys, jonka älykkäät ratkaisut auttavat tehostamaan resurssien käyttöä, nopeuttamaan energiasiirtymää sekä huolehtimaan ihmisten ja yhteiskuntien turvallisuudesta ja hyvinvoinnista ympäri maailmaa. Vaisalan mittausratkaisut ovat tukeneet eri alojen asiakkaiden ilmastotoimia lähes 90 vuotta. Yrityksen teknologiaa on käytössä yli 150 maassa – jopa Marsissa.

Jury painotti perusteluissaan Vaisalan poikkeuksellisen selkeää ilmastonmuutoksen ymmärtämiseen, hillitsemiseen ja sen seurauksiin liittyvää missiota sekä laaja-alaista eri muotoilun osa-alueiden kuten asiakaskokemuksen, käyttöliittymäsuunnittelun, teollisen muotoilun, palvelumuotoilun, visuaalisen suunnittelun ja käytettävyysarvioinnin hyödyntämistä.

Palkintona myönnettävän Timo Sarpanevan suunnitteleman Ornamo-pallon vastaanottaa Vaisalan muotoilujohtaja Sauli Laitinen, joka on johtanut Vaisalan muotoilutiimiä vuodesta 2010.  

 

Kuvassa on Zeynep Falay istumassa olohuoneessa keltaisessa pallotuolissa läppäri sylissään sinisissä farkuissa.  Taustalla on iso lasi-ikkuna ja lasiovet. Lattia on vaalean ruskeaa parkettia.

Zeynep Falay von Flittner. Kuva: Vesa Tyni

 

Muotoilija Zeynep Falay von Flittner kulkee systeemisen muutoksen eturintamassa

Ornamo Award '24 Muotoilun Suunnannäyttäjä -palkinnon saa Zeynep Falay von Flittner ansioistaan kestävän kehityksen tavoitteiden edistämiseksi kokonaisvaltaisella työotteella. Palkinto on 2 500 euroa.

Juryn mukaan Falay von Flittner toimii inspiroivana esimerkkinä ja koko muotoiluyhteisöä yhdistävänä voimauttajana. Falay von Flittner on vakiinnuttanut asemansa murrossuunnittelun edelläkävijänä ja työssään konsulttina, kouluttajana ja tutkijana hän on saavuttanut merkittäviä tuloksia sekä ympäristön suojelun että sosiaalisen hyvinvoinnin edistämisen saralla.

Von Flittnerin perustama yritys Falay Transition Design Collective on monitieteisistä ammattilaisista koostuva verkosto, joka keskittyy systeemisten muutosten aikaansaamiseen räätälöityjen koulutusten ja valmennusten avulla. Von Flittnerin johdolla kollektiivi on tehnyt uraauurtavaa työtä tuoden muotoilun keinot osaksi laajempaa yhteiskunnallista muutosta.

Tulevaisuuden materiaalivirrat kasvavat tienpientareilla

Ornamo palkitsee myös muotoilun alan korkeakoulujen esitysten pohjalta Aalto-yliopistosta Muotoilun maisteriohjelmasta valmistuneen Iines Jakovlevin. Ornamo Award '24 Kannustuspalkinto on 500 euroa.  

Palkinto myönnetään tunnustuksena Jakovlevin innovatiivisesta lähestymistavasta ja panoksesta kestävän kehityksen edistämiseen muotoilun alalla. Iines pohtii opinnäytetyössään biomuotoilun ulottuvuuksia, samalla etsien uusia kuitukasveja lähiluonnosta ja tienpientareilta. Opinnäytteessä korostuu biopohjaisten ja ekologisten ratkaisujen ja materiaalitutkimuksen tärkeys tulevaisuuden muotoilussa.

 

Kuvassa on vihreää leveää kudosta ja päässä oksien päitä ja alla hapsuja.

Iines Jakovlevin opinnäytekuva. Kuva: Iines Jakovlev

 

Materialisting -alustapalvelu edistää tilasuunnittelun ja rakentamisen kestävyystoimia

Juryn erityinen Kunniamaininta myönnetään alustapalvelu Materialistingille, joka on tilasuunnittelun ja rakennusalan kestävyysmurrosta edistävä alustapalvelu ja start-up. Sen kehittämä hiilipäästöjä mittaava ohjelmisto auttaa tilasuunnittelijoita ja muita rakennetun ympäristön ammattilaisia tekemään sisätilojen ympäristövastuullisia materiaalivalintoja. Vuonna 2021 perustettu, Joensuussa ja Helsingissä toimiva Materialisting tavoittelee alustan laajentamista Euroopan markkinoille.  

Jury korosti palkittavan merkittävää panosta kestävän kehityksen edistämisessä sekä poikkeuksellista lisäarvoa, jonka Materialisting tuo suunnittelun ja rakentamisen aloille.

Palkinnon vastaanottaa yhtiön toimitusjohtaja ja perustaja, sisustusarkkitehti Hilda Rantanen.