Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 07.02.2025

Pesäpallo ja kunnallispolitiikka törmäävät näyttämöllä – Kajaanin kaupunginteatteri tuo ensi-iltaan Pesismusikaalin

Voiko pesäpallo pelastaa kuihtuvan kunnan? Kajaanin kaupunginteatterin uutuusmusikaali Pesismusikaali tarttuu ajankohtaiseen aiheeseen ja vie katsojat mukaansa suureen urheilujuhlaan, jossa kansallispelin lisäksi panoksena on kokonaisen kunnan tulevaisuus.

 

Kuvassa on taustalla kaarella näyttelijät punaisissa, valkoisissa tai sinisissä pelipaidoissa ja kypärissä. Keskellä on yksi miesnäyttelijä seisomassa punaisessa paidassa ja tummissa housuissa. Näyttämön sävy on tumma.

Kuva: Minna Hyvönen

 

Musikaalin on käsikirjoittanut Sanna Heikkinen ja Janne Kinnunen, jotka molemmat kuuluvat Kajaanin kaupunginteatterin omaan henkilökuntaan.  

"Halusimme tutkia syrjäseutujen elävänä säilymisen ehtoja sekä pesäpallon merkitystä kansallisen, paikallisen ja yksilön identiteetin rakentumisessa. Lisäksi mietittiin, miten voitaisiin yhdistää populääri ja vakava, niin että esityksessä olisi sekä asiaa että huumoria ja lisäksi suuren urheilujuhlan tuntua,” avaa näytelmää käsikirjoittanut Sanna Heikkinen.

”Idea pesäpalloa ja kunnallispolitiikkaa yhdistävästä musikaalista oli niin pähkähullu, että pakkohan sitä oli ryhtyä kehittämään. Nyt monen vuoden kirjoitus- ja taustatyön jälkeen on ilo tuoda lavalle uusi, täysin alusta asti meidän tekemä musikaali,” kertoo Janne Kinnunen, joka myös ohjaa musikaalin.

Kinnunen jatkaa: ”Esityksen erityisyyttä korostaa, että kaikki esityksessä esitettävä musiikki on Joel Mäkisen säveltämää. Uskon, että nämä kappaleet jäävät soimaan katsojien mieliin. Taitava työryhmä vyöryttää lavalle musiikin ja tanssin avulla tunteita kuin pesispelissä ikään.”

Musikaalin säveltänyt Joel Mäkinen tunnetaan etenkin Pimeys ja Joel Herttua -yhtyeistä. Kajaanilaisille Mäkinen on ennestään tuttu Liekeissä! -musikaalin pääroolista vuonna 2014.

Pesismusikaali kertoo pienestä Koskelan kunnasta, joka on joutunut valtion lakkautuslistalle, mutta kunnanhallituksen pöydälle putoava pesäpallo käynnistää tapahtumaketjun, joka voi kääntää kaiken. Kunnanjohtaja haastaa valtion pesäpallo-otteluun, joka ratkaisee Koskelan kohtalon. Entisaikojen menestysjoukkuetta, Koskelan Kumua yritetään koota kokoon, mutta mistä pelaajat, entä yhteishenki? Entä mitä pesäpallon keksijä Tahko Pihkala tekee kaiken tämän keskellä?

Pesismusikaali on Kajaanin kaupunginteatterin kantaesitys. Lavalla nähdään pesäpallojoukkueellinen esiintyjiä ja liveorkesteri. Mukana on opiskelijoita KAO Konservatoriosta Kajaani Dancen tanssijoita.

Käsikirjoitus Sanna Heikkinen ja Janne Kinnunen
Sävellys Joel Mäkinen
Ohjaus Janne Kinnunen
Koreografia Sonja Pakalén
Kapellimestari Valtteri Pääkkönen
Lukeva dramaturgi Hanna-Kaisa Tiainen

Näyttelijät
Lavalla nähdään Perttu Hallikainen, Antti Hovilainen, Karoliina Niskanen, Sonja Pakalén, Jukka Peltola, Mika Silvennoinen, Heidi Syrjäkari ja Teija Töyry

Avustajina toimivat Venla Härkönen, Aino Härkönen, Anna Jääskeläinen, Enna Lappalainen, Pilvi Niiranen, Anni Piirainen, Selma Saari ja Riitta Sumiloff

Muusikot
Vili Karvonen – kitara (KAO), Jussi Manninen – kitara (KAO), Matias Nieminen (vier.) – kosketinsoittimet ja taustanauhat, Masi Rajaniemi – rummut (KAO), Valtteri Pääkkönen – basso

Musikaalin toteuttavat yhteistyössä Kajaanin kaupunginteatteri, KAO Konservatorio ja Kajaani Dance.

Kajaanin kaupunginteatteri – alueteatteri on Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan alueella toimiva korkeatasoinen ammattiteatteri – “Kainuun kansallisteatteri”

Teatteri toimii Kajaanin keskustan näyttämöillä, Teatteritalossa ja Sissilinnassa, sekä kiertuetoiminnan kautta 38 kunnan alueella. 

https://kajaaninteatteri.fi/