Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 15.06.2019

Suomalaisen tangon yli satavuotinen historia ensimmäistä kertaa yksissä kansissa

Millaista on Tangomarkkinoiden kulissien takana ja mikä ratkaisi Kyösti Mäkimattilan tangokuninkuuden? Miten Toivo Kärki toi lahjakkaat romanilaulajat Markus Allanin, Anneli Sarin ja Taisto Lundgrenin levytysstudioon tehden heistä tähtiä? Kuinka monta pulloa Koskenkorvaa nuorena kuollut tangolaulaja Taisto Tammi joi ennen keikkaansa?

Kuvassa kirjan kansikuva, jossa mustalla pohjalla ylhäällä puolikaaressa teksti Suomalaisen tangon tarina valkoisin kirjaimin.  Keskellä Olavi Virta pöydän ääressä ja  teksti Tango meren yllä vinosti. Alhaalla puoli kaaressa kirjoittajan nimi Timo Kalevi Forss.

Kuva: Into Kustannus

 

Tähdet meren yllä kertoo suomalaisen tangon tarinan 1910-luvulta tähän päivään. Se esittelee kansallisaarrettamme niin tanssilavojen ikisuosikkina kuin monikerroksisena kulttuurisena ilmiönä.

Kirjassa tutustutaan keskeisimpiin säveltäjiin, sanoittajiin ja sovittajiin, kuten Toivo Kärkeen, Unto Monoseen, Reino Helismaahan, Juha Vainioon, M. A. Nummiseen ja Esa Pulliaiseen. Solisteista mukana ovat muun muassa Henry Theel, Olavi Virta, Reijo Taipale, Eino Grön, Taisto Tammi, Rauli Badding Somerjoki, Topi Sorsakoski, Jari Sillanpää, Tuomari Nurmio, Arja Koriseva, Yona ja Kyösti Mäkimattila. Oman näkemyksensä suomalaisesta tangosta kertovat myös huuliharppukvartetti Sväng ja musiikin tutkija Alfonso Padilla.

Timo Kalevi Forss (s. 1967) on helsinkiläinen tietokirjailija, toimittaja ja muusikko. Hän on julkaissut muun muassa rocklyriikka-antologian Alumiinikuu sekä tietokirjat Karjala edestakaisin, Napakirja ja Gösta Sundqvist - Leevi and the Leavingsin dynamo.