Suomen Kulttuurirahasto jakaa 27.2.2024 kolme 40 000 euron palkintoa merkittävistä kulttuuriteoista. Palkinnon saavat kuvanveistäjä Villu Jaanisoo, kirjailija, ohjaaja ja dramaturgi Heini Junkkaala sekä kvanttiteknologian tutkija, professori Jukka Pekola.
Heini Junkkaala, Jukka Pekola ja Villu Jaanisoo saivat Suomen Kulttuurirahaston palkinnot. Kuva: Riitta Supperi
Villu Jaanisoo
Villu Jaanisoo (s. 1963) on monialainen kuvanveistäjä, joka on toiminut muun muassa Taideyliopiston Kuvataideakatemian kuvanveiston professorina ja vaikuttanut näin merkittävällä tavalla suomalaisen kuvanveiston muotokielen ja filosofisen perustan uudistamiseen. Hän valmistui Viron taideakatemiasta vuonna 1989.
Kuvanveistäjänä Jaanisoo on tuonut perinteisten materiaalien kuten kiven, pronssin ja teräksen rinnalle esimerkiksi kierrätettyjä autonrenkaita, jotka ovat tunnusomaisia useissa hänen julkisissa teoksissaan, kuten veistoksissa Paradise Island (2018) ja Elephant (2018). Palmupuiden huojunta lempääläläisen liikenneympyrän keskellä tai elefantin askeltaminen Jyväskylässä haastavat katsojaa pohtimaan julkisen teoksen suhdetta kaupunkitilaan.
Julkisilla paikoilla sijaitsevat teokset, kuten Helsingin Kalasataman Kuukkeli (2016) mahdollistavat taiteen kohtaamisen arjen jokaisena päivänä. Jaanisoon viimeisimpiä julkisia teoksia ovat Minna Canthin ja Maria Jotunin muotokuvat Kuopion kaupunginteatterin lämpiössä (2023).
Villu Jaanisoo saa Suomen Kulttuurirahaston palkinnon materiaalien kekseliäälle kesyttäjälle, ihmisten arjen ilahduttajalle.
Heini Junkkaala
Heini Junkkaala (s. 1975) on helsinkiläinen näytelmäkirjailija, ohjaaja ja dramaturgi. Hän valmistui Teatterikorkeakoulusta teatteritaiteen maisteriksi keväällä 2006. Vuoden 2024 alusta hän toimii määräaikaisena dramaturgian ja näytelmän kirjoittamisen professorina Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa.
Junkkaalaa kuvataan esitysten tekijänä omaääniseksi ja tinkimättömäksi. Hän käsittelee teoksissaan yhteiskunnallisesti ajankohtaisia ja kipeitä aihepiirejä, kuten seksuaalista identiteettiä, sukupuolen moninaisuutta sekä sukupolvisia ja kirkollisia uskomusparadokseja.
Aiheitaan hän tutkii epäillusorisen dokumentarismin keinoin, usein yksityisestä, henkilökohtaisesta näkökulmasta. Hänellä onkin tekijänä ihailtava kyky tehdä yksityisestä yleistä. Tämä luo katsojalle merkittävän samastumispinnan. Junkkaala tunnetaan paitsi lukuisista näytelmistään myös elämäkertateoksestaan Pirkko Saisio – Sopimaton, joka oli viime vuonna tietokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaana.
Heini Junkkaala saa Suomen Kulttuurirahaston palkinnon tinkimättömästä teatterityöstä, yksityisen laajentamisesta yhteiseksi.
Jukka Pekola
Fysiikan professori Jukka Pekola (s. 1958) on Suomen kvanttiteknologiatutkimuksen pitkäaikainen edistäjä, taustavaikuttaja ja tutkijoiden kouluttaja. Pekolalla on yli 30 vuoden kokemus kvanttiteknologioiden tutkimuksesta. Hän on väitellyt tekniikan tohtoriksi vuonna 1984 ja on uransa aikana toiminut akatemiaprofessorina kahteen otteeseen. Hän on saanut lisäksi arvostetun Euroopan Unionin ERC Advanced Grant -rahoituksen. Professori Pekola on Suomalaisen Tiedeakatemian jäsen.
Tällä hetkellä Pekola johtaa Suomen Akatemian rahoittamaa kvanttiteknologian huippuyksikköä sekä Helsingin yliopiston, Aalto-yliopiston ja VTT:n yhteistä kvanttiosaajien keskittymää. IntituteQ:ksi nimetty osaamiskeskittymä kokoaa yhteen kansallisen kvanttiteknologian tutkimuksen, koulutuksen ja kaupallistamisen osaamisen. Tavoitteena on koordinoida kansallista tutkimustyötä, tarjota parasta mahdollista koulutusta sekä yliopistoissa että teollisuuden koulutusohjelmissa ja edistää innovaatioiden syntymistä.
Pekola on aikaisemmin palkittu huomattavista ansioista nanoskaalan kvanttilaitteiden termodynamiikan, metrologian ja kryogeniikan tutkimuksessa. Nyt hän saa Suomen Kulttuurirahaston palkinnon kvanttiteknologiatutkimuksen pitkäaikaisesta edistämisestä ja osallistumisesta ihmiskunnan haasteiden ratkaisemiseen.