Taikuri Simo Aalto viettää tänä vuonna koko perheen suosikkihahmo Jokeri Pokeri Boxin 45-vuottajuhlavuotta, jonka merkeissä hän starttaa Jokeri Pokeri Box DeLuxe Show -juhlakiertueen tulevana syksynä yhdessä avustajansa ja vaimonsa Kirstin kanssa. Kiertueen erikoisvieraana nähdään Simon tytär, vatsastapuhujua Sari Aalto. Sari tunnetaan Talent Suomi -kilpailusta ja hän keikkailee aktiivsesti eri nukkehahmojensa kanssa, joista tunnetuin on Simpanssi-Anssi. Sarilla on TikTokissa ja YouTubessa yhteensä yli viisi miljoonaa seuraajaa ja hänen videoitaan on katsottu yli 100 miljoonaa kertaa ympäri maailmaa.
Jokeri Pokeri Box DeLuxe Show nähdään eri puolilla Suomea sekä isommilla että pienemmillä paikkakunilla. Se käynnistyy kolmikon entisestä kotikaupungista Oulusta 23.9.2023 ja jatkuu 29.10.2023 saakka.
Kuva: taikurisimoaalto.com
Simo Aallon Jokeri Pokeri Box on yksi Suomen tunnetuimpia lastenkulttuurin hahmoja. Taikurin suosikkihahmo syntyi vuonna 1978, jolloin Simo työskenteli kotikaupunkinsa Oulun kaupunginteatterin Pajatso-oopperassa jonglöörin roolissa. Simo sai idean lainata teatterilta harlekiinin rooliasuaan päiväkotikeikalle, koska hänen käyttämänsä musta frakki saattoi välillä pelottaa joitakuita lapsiyleisöstä. Joku lapsista huudahti hahmon nähdessään: “jokeri pokeri box” ja näin syntyi suureksi brändiksi muodostunut suosikkihahmo ja sen käyttämät taikasanat.
Sattumaa oli myös Simon vaimon Kirstin osallistuminen Simon show’hun. Heidän olohuoneensa nurkassa seisoi käyttämättömänä Simon sattumalta hankkima miekkailluusio, jossa avustaja menee laatikkoon, jonka jälkeen miekat laitetaan laatikon läpi. Simo kysäisi Kirstiltä hänen tullessa töistä kotiin, voisiko hän mennä kokeeksi laatikkoon. Kirsti jäi sille tielleen ja vaihtoi terveydenhoitajan työt Simon avustajaksi ja työpariksi. Ja huhtikuussa he juhlivat 30-vuotishääpäiväänsä!
Simo kertoo kiertueestaan: ”Pitkän urani aikana on jo yksi sukupolvi, ysärilapset, kasvanut aikuisiksi ja he tulevat nyt omien lastensa kanssa katsomaan lapsuutensa idolia. Siksi haluan tarjota iloa ja ihmetystä kaikenikäisille. Olen valtavan kiitollinen, että olen saanut tehdä rakastamaani työtä kaikki nämä vuosikymmenet.”
Simo on kaksikielinen, sillä hän on käynyt koulut ruotsin kielellä ja kirjoittanut ylioppilaaksi Svenska Privatskolan i Uleåborgista. Simo esiintyy sekä suomen että ruotsin kielillä. Juhlakiertueen esitykset ovat suomenkielisiä, mutta niiden lisäksi Simo esiintyy jatkuvasti ruotsin- ja kaksikieliselle yleisölle molemmilla kielillään. Osa esityksistä on kaksikielisiä.
Juhlakiertueen paikkakunnat:
23.9. Oulu, Pohjankartanon sali
24.9. Rovaniemi, Korundi
27.9. Muhos, Koivu ja Tähti
28.9. Iisalmi, kulttuurikeskus
29.9. Ylivieska, Akustiikka
30.9. Raahe, Raahe-sali
1.10. Seinäjoki, Wiihde Areena
7.10. Mikkeli, kulttuurikeskus Mikaeli
8.10. Kuopio, kaupunginteatteri Minna -näyttämö
13.10. Helsinki, Kanneltalo
14.10 Espoo, Sellosali
15.10. Hyvinkää, Hyvinkää-sali
21.10 Helsinki, Malmitalo
27.10. Rauma, Rauma-sali
28.10. Uusikaupunki, kulttuurikeskus Cruselli
29.10. Järvenpää-talo, Sibelius-sali
http://www.taikurisimoaalto.com/kiertuekalenteri
Taikuri Simo Aallosta
Taikuri Simo Aalto tunnetaan valtavan suosittuna lasten Jokeri Pokeri Box -taikurina, jonka taikamaailmaan ovat tutustuneet eri-ikäiset suomalaiset 1980-luvulta lähtien niin televisiossa kuin lavallakin.
Simo on myös pysynyt ruutukasvona koko pitkän uransa uransa ajan ja juhlavuoden kunniaksi he ovatkin kuvanneet Kirstin kanssa kahdeksan uutta Jokeri Pokeri Box -jaksoa, jotka tulevat Pikku Kakkosen Areenaan nähtäväksi kevään aikana.
Kaksikielinen Simo on tehnyt TV-ohjelmia jo 80-luvun puolesta välistä lähtien sekä ruotsin- että suomenkieliselle yleisölle. Simon Taikateltta -sarjaa esitettiin YLE TV1:llä koko 1990-luvulta 2000-luvun alkuun saakka kaikkiaan noin 300 jaksoa, joista osa on edelleen nähtävissä Yle Elävässä Arkistossa. FST:lle Simo teki ruotsinkielisen taikasarjan Simsalbim vuonna 1990. Tällä hetkellä Jokeri Pokeri Box -nimellä kulkevaa uutta sarjaa on tehty Pikku Kakkoselle jo kolmisenkymmentä osaa, jotka ovat katsottavissa YLE Areenassa. Simo esiintyy myös taikurina Pikku Kakkosessa aika ajoin. Simolla on myös suositut TikTok- ja Youtube short -kanavat.
Simo on luonut lisäksi kansainvälisesti merkittävän uran erityisesti close -up eli lähitaikuudellaan. Hän on tämän taikuuden erityisalan huippua ja saavuttanut kolme MM-mitalia, kirkkaimpana maailmanmestaruus vuonna 2000. Mestaruus on edelleen ainoa laatuaan Pohjoismaissa. Maailman taikapiireissä Simo Aalto tunnetaankin yhtenä parhaimmista ja innovatiivisimmista close-up mestareista.
Simo on saanut muuan muassa seuraavat tunnustukset ja palkinnot:
1989 Lastenkulttuurin valtionpalkinto
1995 Pohjoismaiden mestaruus, Grand Prix -palkinto (Helsinki)
1998 Vuoden Taikuri (Suomen Taikapiiri ry)
2000 Suomen taikapiiri ry:n myöntämä Hopeinen Solmu Mäkelä -mitali Suomen kaikkien aikojen menestyneimmälle taikurille
2000 Maailmanmestaruus (Lissabon, Portugali)
2003 Vuoden Viihdetaiteilija (Esiintyvät Taiteilijat ry)
2021 Suomen taikapiiri ry:n kunniapalkinto Emeritus Reijo Salminen -trofee elämäntyöstä