Vuoden viimeinen teatterireissu tehtiin Kotkaan, koska siellä menee Kotkan ruusu. Onhan se laulu ollut aina tuttu, moneen kertaan kuultu ja joskus hoilattukin, mutta nyt kerrotaan tarina ihmisesta, naisesta, joka oli Kotkan ruusu. Käsikirjoituksesta vastaa Miko Jaakola ja Tarja Rantaruikka. He yhdessä kuroivat tarinan Rosalia Gurovitsch-nimisestä uskomattomasta naisesta. Ohjauksen takana on Miko Jaakola.
Rosalia syntyy Viipurissa juutalaiseen perheeseen, jonka säännöt ovat ankarat. Roosa rakastuu poliisiin, Lauri Mäkiseen (Kalle Kurikkala) ja suhde on tuhoon tuomittu, koska juutalaiset eivät seurustele kuin juutalaisten kanssa. Nuoren Roosan roolissa säteilee Marika Huomolin, jonka lauluääni on sellainen, että se osuu suoraan herkkään kohtaan. Roosan ystävättären, Anjan osassa on Miia Maaranen ja kun he yhdessä laulavat Ethän minua unhoita... niin kyllä oli nielemistä. Sellaisen ystävyyden välittäminen yleisölle oli järisyttävää.
Kun Roosa Mäkinen sitten lähtee Viipurista ja saapuu Kotkaan, niin hienosti vaihtuu rooli Ella Mustajärvelle. Nyt on Roosasta tullut aikuinen nainen ja kaikesta huolimatta hän aikoo pärjätä. Hän on tyylikäs ja aikoo hankkia toimeentulonsa parturiliikkeen turvin. Mustajärvi on varsinainen Lady Like.
Kolmas Roosa on Lise Holmberg. Roosa on edelleen miesten mieleen, koska on hauska ja iloinen, hyvä seuralainen. Kun hän laulaa Kotkan ruususta, niin se oli todella aitoa ja koskettavaa. Jotenkin ihan kamalasti vaan herkisti, se miten Roosa elämänsä eli, välittämättä juoruiluista ja yrittämällä unohtaa menneet. Tällaista tarinaa kun katsoo nykypäivänä, niin ei voi käsittää, miten on voitu ennen elää niin eri lailla. Toisaalta on onnellinen, että itse on saanut elää nyt, koska miten olisi käynyt Roosan aikana...
Koko joukko oli mukana myös muita esiintyjiä, kuten Kari Kukkonen Roosan veljen, Mikon roolissa. Ihan pahaa teki, kun veli olisi halunut olla ystävällisempi, mutta sitten se juutalaisuus velvoitti. Silti auttoi Roosaa.
Mirka Mylläri oli tiukka isosisko Evgenia, joka oli kyllä oikea alkutarinan ketku. Onneksi Mirkalla oli muitakin rooleja, kuten juoru-Esteri, lääkintälotta yms.
Jarkko Sarjanen Roosan isän osassa oli kyllä varsinainen tyranni. Hänenkin ansiokseen on muutama muukin rooli. Jämäkkää upseeriainesta on hyvä esitellä.
Osku Haavisto oli liikuttava Lauri Mäkisen kaveri, Arttuna, kun yritti ja uskoi, että kaikki kääntyy vielä parhain päin. Oskulla oli myös muutama muu osa.
Juho Markkanen, suuri suosikkini, jolla oli peräti kuusi eri roolia. Hän oli mm. Johan, joka oli niin kovin tykästynyt Roosaan, että olisi jopa nainut hänet. Voi Johan-parkaa.
Eeva Hautala oli paitsi Roosan veljen Mikon "juoksutyttö", niin myös Roosan tytär Noora. Glamouria nähtiin.
Lisäksi aivan mahtava bändi Ari Ismälän johtamana. Bändi säesti yhteensä 21 laulua!!! Kaikki ne laulut ja se tarina oli sellainen paketti, että kun siitä sai nauttia, niin kyllä, oli ihan pyörryksissä.
Kun pääsi teatterista, oli ensimmäiseksi niistettävä itkuräkää. Niin oli monta kertaa noussut vettä silmiin ja oikein kurkkua kuristanut, kun oli ollut koskettavaa. Miksi juuri vaikkapa Muistatko Monrepos'n nostaa aina vaan vedet silmiin. Sitten kaikki näyttelijäsuoritukset ja se ihmisen kokoinen tarina. Kyllä riitti puhuttavaa kotimatkalla.
Niin ja jälkiseurauksena se, että vuoron perään milloin mikäkin kuulemani laulu soi minussa. Sitten olen ettinyt kaikkea mahdollista tietoa Kotkan ruususta, Roosan elämästä, katsonut dokkaria ja elänyt siinä hengessä.
Iso ja lämmin kiitos Kotkan teatterille tästä näytelmästä, että miten hienosti se oli tehty, kunnioittaen Rosalia Gurovitsch'ä. Oli se upea elämys!
Kuvat: Tommi Mattila
