Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 19.08.2024

Tasavallan presidentti Alexander Stubb, Susanna Mälkki ja Hilja Grönfors sekä viisi muuta taidealan vaikuttajaa vihittiin Taideyliopiston kunniatohtoreiksi

Promootiossa vihittiin 51 tohtoria ja 59 maisteria Taideyliopiston kolmesta akatemiasta – Kuvataideakatemiasta, Sibelius-Akatemiasta ja Teatterikorkeakoulusta – sekä kahdeksan kunniatohtoria. 

Tasavallan presidentti Alexander Stubb, Susanna Mälkki ja Hilja Grönfors sekä viisi muuta taidealan vaikuttajaa vihittiin Taideyliopiston kunniatohtoreiksi

Kuva: Taideyliopisto

 

Promovointi akateemisiin oppiarvoihin tapahtui promootion tärkeimmässä ja arvokkaimmassa tapahtumassa, Promootioaktissa, Musiikkitalon Konserttisalissa lauantaiaamuna 17.8.2024. Promovoinnin myötä maisterit saivat laakeriseppeleet ja tohtorit tohtorinhatut.

Kunniatohtoriksi vihkiminen on korkein huomionosoitus, jonka yliopisto voi myöntää. Taideyliopiston vihkimät kahdeksan kunniatohtoria edustavat alojensa edelläkävijöitä, taiteen koulutusta tai taiteen yhteiskunnallista asemaa ja merkitystä edistäneitä vaikuttajia Suomesta ja maailmalta.

Tasavallan presidentti Alexander Stubb on korostanut taiteen ja kulttuurin merkitystä henkisenä voimavarana, osana kansallista huoltovarmuutta. Toiminnallaan ja valinnoillaan Alexander Stubb on ilmentänyt Taideyliopiston arvoja – taito, rohkeus ja avoimuus.

Susanna Mälkki on kansainvälisesti kysytty kapellimestari, joka on tehnyt uraauurtavaa työtä lukuisissa maailmalla arvostetuissa sinfoniaorkestereissa ja oopperataloissa ennen kaikkea uuden musiikin puolestapuhujana. Mälkki on saanut laajaa tunnustusta rohkeasta ja innovatiivisesta taiteellisesta näkemyksestään, joka nostaa orkesterin poikkeuksellisiin suorituksiin.

Hilja Grönfors on perinteisten romanilaulujen tulkitsija sekä romanien lauluperinteen kerääjä ja tallettaja. Vuonna 2014 Grönforsille myönnettiin Suomi-palkinto romanien kulttuuriperinteen hyväksi tekemästään työstä.

Hanna Helavuori on suomalaisen teatteri- ja esitystaiteen kentän arvostama aktiivinen kirjoittaja, kriitikko ja toimija. Hänet tunnetaan Teatterimuseon ja Teatterin tiedotuskeskuksen uudistavana johtajana sekä innostavana opettajana muun muassa Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa ja Tampereen yliopiston näyttelijäntyön koulutusohjelmassa.

Heikki Lehtonen on arvostettu toimitusjohtaja ja hallitusammattilainen useissa merkittävissä suomalaisissa yrityksissä ja säätiöissä. Hänen roolinsa Taideyliopiston hallituksen puheenjohtajana ja nykyisin tukisäätiön hallituksen puheenjohtajana on ollut ratkaiseva yliopiston varainhankinnan ja toimintaedellytysten kehittämisessä.  

Kunniatohtoreiksi vihittiin lisäksi brasilialainen, Rio de Janeiron Marén favelassa toimiva tanssija, koreografi ja opettaja Lia Rodrigues, saksalainen elokuvantekijä, kirjailija ja tutkija Hito Steyerl sekä monella eri medialla työskentelevä brittiläinen taiteilija Tacita Dean.

https://www.uniarts.fi/promootio-2024/