Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 12.08.2024

Helsingin juhlaviikot huipentuvat Sibelius-Akatemian ja Royal College of Musicin yhteisen sinfoniaorkesterin konserttiin

Taideyliopiston Sibelius-Akatemian ja maailman parhaimmaksi musiikkiyliopistoksi arvioidun lontoolaisen Royal College of Musicin opiskelijat yhdistävät taitonsa juhlaviikkojen päätöskonsertissa 1.9.2024 Musiikkitalon Konserttisalissa.

 

Kuvassa on Sibelius-Akatemian sinfoniaorkesteri kuvattuna ylhäältä päin Musiikkitalon esiintymislavalla puolikaaressa. Lavan ulkopuolella oleva katsomo on tummana ilman valoja.

Kuva: Sibelius-Akatemia

 

Orkesteria johtaa Sibelius-Akatemian professori Sakari Oramo. Konsertti kuullaan myös loppuunmyydyssä konsertissa maailman suurimmalla klassisen musiikin festivaalilla, BBC Promsilla, Lontoon Royal Albert Hallissa 25. elokuuta 2024 .   

Ohjelman ensimmäinen puolisko tarkastelee suomalaista äänimaisemaa. Konsertissa kuullaan harvemmin kuultu Jean Sibeliuksen sävelruno Skogsrået Op. 15, Gustav Holstin Planeetat sekä BBC:n tilausteos, Lara Poen Laulut maaseudulta, jonka solistina laulaa sopraano Anu Komsi.

Holst kuuluu Ison-Britannian rakastetuimpiin säveltäjiin, ja vuosina 1914–1916 sävelletty Planeetat on hänen soitetuimpia teoksiaan. Sen sävelmaailma ohjaa yleisön avaruuden halki Marsin sotaisten rytmien kautta Neptunuksen eteeriseen äänimaailmaan.   

Lara Poen Anu Komsille säveltämä laulusarja saa maailmanensi-iltansa Proms-konsertissa Lontoossa elokuussa. Teos pohtii suhdettamme eläimiin ja kanavoi pohjoismaista karjankutsuperinnettä, “kulningia”.   

“Olin kuullut Komsin esittävän karjankutsua aiemmissa konserteissaan ja olen inspiroitunut hänen poikkeuksellisesta äänestään. Kirjoittaessani teosta ajattelin isoäitini varttumista maatilalla Espoossa. Olen nivonut teokseen myös muuta suomalaista kansanperinnettä”, Poe kertoo.  “Odotan tietenkin sitä, että teos pääsee elämään. On aina mahtavaa kuulla uusi teos ensimmäistä kertaa – siinä on jotain taianomaista. Tässä tapauksessa on myös hienoa se, että teos pääsee kahteen eri paikkaan, eri tiloihin ja eri akustiikkoihin.”
Kansainvälinen yhteistyö lisää Suomen ja Sibelius-Akatemian vetovoimaa

Iso-Britannia on jo pitkään ollut Sibelius-Akatemialle tärkeä yhteistyötaho. Dekaani Emilie Gardberg toteaakin, että siellä suomalaisen klassisen musiikin ja erityisesti kapellimestarien asema on jo entuudestaan vahva.   

“Osaajiemme ainutlaatuiset urat maailmalla nostavat koko maan uskottavuutta, eikä Suomi olisi musiikin ihmemaa ilman aktiivisia kansainvälisiä kontakteja”, Gardberg iloitsee.

“Yhteistyö Royal College of Musicin kanssa on osoitus myös Sibelius-Akatemian kansainvälisestä vetovoimasta. Konsertit Helsingissä ja Lontoossa ovat ehdoton huipputapahtuma ja ainutkertainen tilaisuus kenen tahansa suomalaisen muusikon uralla.”   

https://helsinkifestival.fi/event/sibelius-akatemia-royal-college-of-music-sakari-oramo-anu-komsi/