Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 14.08.2024

Kake Randelin valloittaa Helsingin Tavastian maaliskuussa

Suomalaisen kevyen musiikin suursuosikki Kake Randelin saapuu esiintymään Helsinkiin todelliselle erikoiskeikalle ensi keväänä. Randelin nimittäin valloittaa keskiviikkona 5. maaliskuuta legendaarisen Tavastia-klubin lavan.

 

Kuvassa on Kake Randelin mustassa takissa puolivartalokuvassa laulamassa mikki kädessään.  Taustalla on kekellä vino keltainen valo ja alapuolella sinistä ja yläpuolella mustaa valoa.

Kuva: Timo Saramaa

 

Kake Randelin on täyttänyt kiertueillaan keikkapaikkoja ympäri Suomen, ja nyt on siis vuorossa todellinen musiikin pyhättö Helsingissä.

Randelinin keikan ohjelmisto koostuu hänen suurimmista suosikeistaan, joihin lukeutuvat muun muassa tuoreeksi kestohitiksi noussut, yhdessä Portion Boysin kanssa tehty Juhannusyö sekä jo vuosien takaiset Nasta pimu, Tarja, Avaa hakas, Jannu huoleton, Tilipäivä koittaa ja Kielletyt tunteet.

Kake Randelin on julkaissut tähän mennessä yli 20 albumia. Hän oli pop jo 1970-luvulla, ja hän on kiistämättä pop yhäkin. Randelin on ahkera keikkailija ja yksi maamme kysytyimmistä kevyen musiikin artisteista.

Lue Kaken haastattelu:

https://www.amusa.fi/kake-randelin-painaa-pitkaa-paivaa-tekee-konserttisalikiertueen-ja-puhuu-kulttuurin-puolesta